ff

ff

perjantai 30. elokuuta 2013

Käsin virkattu matto pastellinsävyissä



Tytär sai lahjaksi upean maton itse valitsemissaan väreissä, vähän kyllä jänskätti minkä värinen matto sieltä tulee, mutta turhaan, äitiinsä on tyttö tullut :)

Nyt sauna kutsuu, mukavaa perjantai iltaa kaikille, nyt höllätään!



keskiviikko 28. elokuuta 2013

Syyskukkaset




                                                                Aurinkoinen etuterassi piristyi uusilla syyskukkasilla <3

tiistai 20. elokuuta 2013

Uudet lyhdyt


Lähdin Kodin Terraan etsimään ulkoterassille uusia lyhtyjä kukka amppelien paikalle. Silmiini osuivat heti nämä valkoiset vähän modernin ulkomuodon omaavat lyhdyt. Kynttilä laitetaan suojalasin sisälle tuulelta suojaan, ei siis ole kauttaaltaan lasinen, mihin juuri ihastuinkin. Tällä hetkellä tuomassa iloa ja tunnelmaa eteisen lipastolla. Sopivat vallan mainiosti myös sisäkäyttöön <3




lauantai 17. elokuuta 2013

Haaveita makuuhuoneeseen

Lauantai, mikä ihanampi aamu herätä. Nyt kun arki taas lähtenyt pyörimään meidän perheessä ovat rauhalliset aamuheräämiset kultaakin kallimmat <3 Aamulenkki tuulen tuiverruksessa karisti viimeisetkin unihiekat tienvarsille ja piristi mukavasti. Vuosi lisää plakkariin tais tulla tänään, mutta niitähän ei lasketa enää hahaa...

Meidän makuuhuone ei ole paljon muutoksia kokenut muuton jälkeen, paitsi tekstiilien osalta, toki sisustuspohdintoja olen päässä pyöritellyt ties kuinka monia, mutta en ole vaan ryhtynyt vielä tuumasta toimeen. Josko nyt? Alla muutama kollaasi mitä hankintoja olen pohtinut.



Askon ornament peili se on vaan niin kertakaikkiaan upea ja sopisi niin hyvin yhteen tapetin kanssa, olen vähän silmäillyt myös käytettyjä netistä, mutta vielä ei ole napannut. Vink Vink! Mustia ja valkoisia tyynyjä, pehmeyttä torkkupeiton muodossa ja muhkea pellava petaus.



Tv:n sijoittaminen nurkkaan oli jo päätetty sähköjä suunniteltaessa, pistokkeet löytyvät katon rajasta ja Hayn Hee nojatuoli tuo kaivattua laskutilaa, unohtamatta tietenkään taljaa.


Hayn pieni tarjotin pöytä ja Kartellin Take valaisin sopisivat hyvin nurkkausta täydentämään. Ja seinälle aamutakkia varten muutamat Dotsit. Living and Roomin hopeinen peuran pää sängyn yläpuolelle olisi piste iin päälle tai sitten valkoinen, tosin en ole vielä löytänyt mistään, onko vinkkejä? 

Huomaatkos jotain poikkeavaa kollaasissa jota meiltä ei vielä löydy, mietin tässä jos sitä uskaltaisi tuoda pienissä määrin mukaan sisustukseen lämpöä tuomaan. Mitäs mieltä olette? Taidan olla pikkasen  lämpenemässä puun sävylle...vai olenko?








maanantai 12. elokuuta 2013

Uutta ilmettä olkkariin








Siirsin verhot makkarista olkkariin, ihan vaan kokeilun iloksi. Tykkään! Harkinnassa on myös Marimekon Kaivokangas, jota olen aina ihaillut ja haaveillut myös pussilakanoiden muodossa. Mutta näillä mennään nyt, verhokaupat saavat odottaa vielä hetken, jos vaikka jouluksi ompelisi uudet kapat, jos malttaa odottaa.. :)

Have a nice day!



perjantai 9. elokuuta 2013

Olohuoneen uusi pöytä









Perjantai hei kaikille. Tähän asti ollaan olkkarissa menty ilman varsinaista olohuoneen pöytää, ollaan tykätty avarasta tilasta ja poju noh, raahannut omat lelunsa keskelle lattiaa. Mutta nyt oli sen aika, pohdiskelin myös Hayn isoa tarjotinpöytää mutta tämä vain veti puoleensa, joten rakkaudella maalattu alusta loppuun. Maalia sudittu päälle ainakin kolme kerrosta (alunperin sininen), piti sitten mennä  ihastumaan juuri tähän kuormalavaan, niin sen siitä sai hihii. Renkaat Clasusta ja lasilevy paikallisesta lasiliikkeestä. Korkeutta vähän pohdiskelin että jääkö liian matalaksi, mutta turhaan, se on perfekt. Loppukuvissa kesämattokin sai väistyä syksyn tieltä odottamaan ensi kesää. Sohvakin möllöttää tyhjyyttään, jotain kivaa syysuutta pitäisi keksiä, mutta eiköhän kaupan hyllyt jo kohta ala täyttymään näistä ihanuuksista.

Ensi viikolla alkaa koulut ja niin myös meidän arki palaa samoille kaavoille, työt kutsuu ja aikaiset aamuherätykset ja rumbat saavat taas vipinää kinttuihin. Onhan sitä jo vähän ikäväkin :) 






perjantai 2. elokuuta 2013

Memo taulu






Harmikseni sisustusliike Village liike lopetetaan täällä Kokkolassa ja eilen alkoivat poistomyynnit. Kävin pikaisesti ohikulkumatkalla vilkaisemassa alennuksia. Mukaan tarttui mm memo taulu, jota olinkin jo aikaisemmin silmäillyt. Jääkaapin sivusta on ollut mietinnän alla jo jonkin aikaa, aluksi ajattelin maalata ohkasen vanerilevyn liitutaulumaalilla ja kiinnittää sen sivustaan, mutta nähdessäni taas Memo taulun, suunnitelmat muuttuivat. Mukana tuli tussi jolla kirjoittaa ylös viikon menoja ja toisessa päässä pehmustin jolla pyyhkiä kirjaimet pois, kätevää! Kaksi pallomagneettia tuli myös pakkauksen mukana, tällä hetkellä niissä tosin roikkuu teippirullat, aikas veikee väri tuo neon pinkki harmaata vasten...ja hei eikös neon värit ole kohta in sisustuksessa :)

                                                                                            Ihanaa viikonloppua!